Islanninhevosvaellukset

Vaellusratsastus on ihanteellinen tapa nauttia luonnosta kaikkina vuodenaikoina. Hevosen selässä mieli rentoutuu ja arjen kiireet unohtuvat. Sinun ei tarvitse kerätä ryhmää mukaasi, voit tulla yksinkin joukon jatkoksi.

Islanninhevonen on vankkarakenteinen ja varmajalkainen, luonteeltaan lempeä ja rauhallinen. Näiden ominaisuuksiensa ansiosta se soveltuu erinomaisesti vaellusratsuksi niin aloittelijoille kuin kokeneillekin ratsastajille.

Vaellusohjaajamme antavat tarvittavat ohjeet ennen maastoon lähtöä ja opastavat tarpeen mukaan myös retken aikana. Aikuisille aikaisempi ratsastuskokemus ei ole välttämätön. Maastossa edetään asiakkaiden taitojen ja toiveiden sekä maaston mahdollisuuksien mukaan vaihdellen rauhallisesta käynnistä, tasaiseen tölttiin, reippaaseen raviin tai vauhdikkaaseen laukkaan. Osa lauman hevosista johdattaa myös passin saloihin.

Tallimme toteuttaa issikkamaastoja myös sekamaastoina, jolloin mukaan lähdetään tarvittaessa suomihepalla, kärrillä tai reellä. Tällöin maastoelämys on mahdollinen myös liikuntarajoitteisille ja perheen pienimmille. Kaikki pääsevät joukolla mukaan kuntoon, kokoon tai taitoihin katsomatta!

Vakiotarjontaamme kuuluu:

  • 1 tunnin vaellus
  • 1,5h tunnin vaellus
  • 2 tunnin vaellus
  • 3 tunnin vaellus
  • puolipäivävaellus
  • kokopäivävaellus

Toukokuun lopusta – syyskuun loppuun toteutamme pitkiä vaelluksia aina yhdestä yöstä kolmen yön mittaisiin vaelluksiin. Pitkät vaellukset on tarkoitettu vain kokeneille ratsastajille.
Kuutamovaelluksia,yövaelluksia ja Metsämielivaelluksia teemme ympäri vuoden erillaisina teematapahtumina ja tilauksesta.